Kuopioon muuton piti olla vain väliaikaista (niinkuin se onkin ollut) ja lähdön takaisin piti olla ihan piece of (cup)cake :). Tällä asenteella muutin tänne neljä vuotta sitten.

Noh, tilanne on ehkä vähän muuttunut. Ensinnäkin J on viihtynyt työssään paremmin kuin hyvin. Sieltä lähteminen ei ole ihan niin helppoa, varsinkaan kun yhtä hyvää paikkaa ei ehkä ihan tuosta vain vastaan kävele.
Omasta puolesta on pakko sanoa sen verran, että täällä asuessani olen tutustunut ihan mielettömiin ihmisiin! Olen saanut uskomattoman hyviä ja rakkaita ystäviä. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että tässä käy näin. Lähdönhän piti olla helppo? Munhan piti vain opiskella ja tehdä siinä sivussa vähän töitä...

Kaikesta huolimatta, ilman näitä ihmisiä en tiedä olisinko jaksanut olla täällä näinkään pitkään. Perheeni on minulle TODELLA tärkeä ja heidän ollessa toisessa kaupungissa, on minun ystävistä täällä tullut henkireikäni. Olette kaikki niin älyttömän rakkaita <3 Tämä on yksi syy, miksi lähtö on niin hankalaa.
Sitten on vielä se tosiasia, että J:llähän ei ole töitä vielä Lappeenrannassa. Kunnes sopiva työpaikka löytyy, asustelee hän vielä Kuopiossa. Se on toinen syy miksi lähtö on niin hankalaa. Ei ole mitään varmuutta, kuinka kauan tähän menee. Onko se kuukausi, kolme kuukautta, puoli vuotta, vuosi, jopa vuosia? Kuinka kauan, että saadaan taas asua yhdessä ja voidaan ruveta remontoimaan meidän unelmien kotia?

Kolmas asia, ei varsinaisesti lähdön kannalta merkittävä asia, on se, että tulevaisuudesta ei ole mitään varmuutta. Lähden nyt Lappeenrantaan ja oletan jääväni. Oikeasti mikään ei ole varmaa heinäkuun jälkeen. Siihen asti tiedän suurin piirtein missä mennään. Palaanko elokuussa takaisin tänne? Vai jäänkö sittenkin Lappeenrantaan? Mitä jos J on saanut töitä Lappeenrannasta ja minun täytyykin tulla takaisin tänne?
Toisaalta en malta odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, toisaalta en halua ajatella koko asiaa. Minulla on plan A,B,C ja D. Tyhjän päälle en kuitenkaan jää :) Yritän vaan keskittyä vapauttavaan ajatukseen, ettei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu!

Se on kuitenkin pakko sanoa, että ikävä minulla tulee. Ikävä J:tä ennen kuin sopiva työ löytyy. Ikävä kaikkia ihania tyttöjä. Tiedän, että tämä on ihan hirveää lässytystä, mutta ilman teitä tyttöjä mä en tiedä missä mä olisin. Onneksi meillä on puhelimet ja facebookit ja vaikka savumerkitkin! :) Mutta ei se silti vaan ole sama, kun halata työvuoron alkaessa.
Voisin varmaan jaaritella tähän sivutolkulla ajatuksiani, jotka tuntuu nyt olevan vähän sekaisin. Ennen kun tämä menee liian sekavaksi (joka taisi jo tapahtua), lopettelen nyt. Innolla kuitenkin odotan mitä tuleman pitää, mutta haikein mielin mietin sitä kaikkea, mikä tänne jää! Paljon on mietittävää, paljon on pakattavaa, paljon on elettävää ja paljon on koettavaa!

Kuvat täältä.
Loppuun vielä ihana biisi<3
Peace & Love, Silly O.
Ps. J:llä on sovittu jo kaksi työhaastattelua Lappeenrannassa! :) Pitäkää peukkuja!!
















