Terve!
Meillä arki seuraa aika pitkälle samaa kaavaa. Herätään, leikitään, syödään, nukutaan, herätään, leikitään, syödään, nukutaan...
Kuten jo aikaisemminkin mainitsin, niin tuo meidän pikkuinen on aika huono nukkumaan päikkäreitä. Ehkä siis tuossa pitäisi lukea, että herätään, leikitään, syödään, itkeskellään, yritetään nukahtaa, torkahdetaan, herätään... Meillä kävi neuvolasta perheneuvoja antamassa vinkkejä tuohon nukahtamiseen, mutta eipä niistä ole kamalasti hyötyä ollut.
Nyt me ei malteta liikkua minnekään, koska se nukahtaminen on niin hankalaa. Helpompi vaan olla kotona. Niinpä. Jo toinen asia mitä vannoin etten ainakaan tekisi kun saan lapsia. Jäädä kotiin nyhräämään. Mutta nyt se vain on niin. Poika on helpompi saada kotona nukkumaan, minun on helpompi olla kun voin ihan rauhassa nukuttaa poikaa, ilman että tuskanhiki kirpoaa otsalle kun poika huutaa pää punaisena ja ihmiset katsovan paheksuvasti. On paljon helpompaa, kun voin kotona itsekin levähtää hetken kun poika nukkuu sen pienen tovin.
Joka päivä käydään kuitenkin kävelemässä vaunujen kanssa, välillä käydään naapurissa. Välillä tehdään jotain pieniä juttuja. Kai sitä pitäisi vaan mennä, niin ehkä se poikakin tottuisi taas. Ehkä tämä on vaan joku vaihe. Kun haetaan vielä vähän sitä rytmiä.
Silloin kun ollaan kotona, poika on iloinen ja nauravainen. Hän jaksaa touhuta lelujensa kanssa ja kuunnella minun höpinöitä. Päivisin me leikitään ja luetaan ja lauletaan. Niistä poika tykkää! On ihanaa kun toinen jaksaa kerta toisensa jälkeen naurahtaa eräälle meidän valaisimelle. Ja kun toinen jaksaa innostua ihan yhtä kovin joka kerta kun laulan
Minttu sekä Ville. Kotona poika on enimmäkseen hyväntuulinen. Mutta sitten kun alkaa väsyttää, niin tulee kiukku. Välillä saattaa kestää jopa 30min huutoa, ennen kun hän nukahtaa. Onneksi pienikin lepo piristää ja unien jälkeen hän on taas hyvällä tuulella.
Minusta on kuitenkin tosi väsyttävää kuunnella lapsen itkua edes 10min. Välillä alkaa itseäkin itkettämään, kun lapsi ei meinaa rauhottua edes syliin. Joskus sitä vaan kantelee huutavaa lasta ympäri taloa kyyneleet silmissä, eikä siinä lasta halatessa ja rauhotellessa enää tiedä kumpi lohduttaa kumpaa. Sillon ei edes tiedä, että mitä itkee. Kai sitä on vaan niin väsynyt. Molemmat.
Silti, vaikka päivät on itkuisia ja väsyneitä, vaikka itse saatan kulkea tukka takussa, naama valkoisena ja sama Betty Boop-yökkäri päällä koko päivän, niin silti en vaihtaisi päivääkään pois! Ne hymyt ja naurut korvaa ihan kaiken muun ♥
Ps. Onneksi meillä itketään vaan sillon, kun ollaan käymässä päikkäreille. Yöunille poika menee oikein mallikkaasti. Hereillä ollessa ei ole kitinää eikä itkeskelyä, vasta sitten kun väsyttää. Ja sitäpaitsi, on kotonakin ihan kiva olla! :) Ja sillon kun on väsynyt, on mukavinta tehdä sitä mikä on kaikille helpointa. Ihan vaan olla!
Onko siellä muita lapsiperheitä? Mitä te puuhailette? :)
Peace & Love, Silly K.