Tämä on ollut jotenkin todella rankka ja kökkö viikko! Kamalasti surullisia asioita on tapahtunut monille rakkaille. Onneksi vauva voi kuitenkin hyvin, se on nyt minulle pääasia. En ole jaksanut touhuta tänäänkään oikein mitään. Tein kuitenkin muutaman kollaasin haaveilemistani asioista!
Ensin vauvalle:

Vauva tarvitsee sängyn. Kuvassa oleva sänky olisi ihana, mutta ylittää reilusti budjetin! Vaikka meillä onkin jo paljon vaatteita vauvalle, ei ne taida kuitenkaan riittää! Myös suloisia leluja haluaisin, vaikkei pikkuinen niitä ihan heti tarvitsekaan! Peura-yövalaisin sulatti minun sydämen ♥
Sitten mammalle:

Haluaisin saada täällä edes muutaman huoneen valmiiksi. Olen vain ollut niin väsynyt, ettei remontti ole ollut ensimmäisenä mielessä. Haaveilen myös uudesta kellosta, mutta kellot on niin kalliita, enkä osaa päättää! Talvella on niin pimeää, että lisävalaistusta kaivataan! Haaveilen myös matkasta. Olisi ihana päästä joko palmujen alle pötköttämään tai jonnekin suurkaupungin sykkeeseen!
Voisin tehdä tähän myös listan, miksi en voi yllämainittuja asioita hankkia, mutta ketään ei ehkä kiinnosta kuvat imetysliiveistä ja korvatiposta :) Vauvalle pitää hankkia niin paljon asioita, että kaikki turhuudet saa nyt jäädä!
En malttaisi enää odottaa, että saan ihanan pikkuisen syliini ♥ Oioi, vielä on hetken aikaa kuitenkin maltettava!
Peace & Love, Silly O.
Ps. Tein tänään kyllä muutamia hieman "turhia" nettiostoksia :) Mutta, katsotaan niitä sitten kun ne saapuu!
Ihania juttuja <3
VastaaPoistaEns kuussa nähään! <3
Anteeks kun en oo kommentoinu vähään aikaan, bloggailen aina kännykällä ja viime aikoina ei oo kommentointi siun blogiin onnistunu miun kännykällä..weird! Otahan iisisti mami <3
Heippa, yritä löytää kirpparilta tms. vanha pinnasänky ja maalaa se mustaksi. Näin saat edullisesti samantyylisen sängyn kuin kollaasissa. :)
VastaaPoistaJasmin: En malta odottaa että nähdään! <3
VastaaPoistaAnna: Meille on tulossa Brion pinnasänky mustana! :) Mutta kiitti vinkistä ;) Hoitopöytä ostettiin valkoisena, mutta oon harkinnut senkin maalaamista mustaksi... Saa nähdä sitten kun huone on valmis :)
Kiva kiva, kuulostaa hyvälle! :)
VastaaPoista